Tunnistatko jostain näistä itsesi:
Elät aina viikonloppua tai lomaa odotellen, arjessa ei jää aikaa levolle
Pidät itsesi jatkuvasti kiireisenä ja ”liikkeellä” ja samalla vältyt sopivasti tuntemasta haastavia tunteita
Arki tuntuu lähinnä sarjalta tehtäviä, jotka pitää suorittaa pois alta
Perfektionismi vaivaa päivittäin ja koet riittämättömyyden tunteita
Muiden miellyttäminen menee oman hyvinvoinnin edelle, sanot ”kyllä” vaikka haluaisit sanoa ”ei”
Koet jatkuvaa väsymystä tai samat keholliset oireet nostaa päätään jatkuvasti
Ajanhallintasi ei vastaa arvojasi - tärkeille asioille ei jää aikaa ja oma aika valuumenee vääriin asioihin
Päivän päätteeksi et koe tyytyväisyyttä, vaan lähinnä turhauttaa mihin oma aika meni ja mikä olo päivästä jäi käteen
On tosi inhimillistä, jos joku näistä tuntui omalta. Älä soimaa itseäsi vaan huomaa ennemmin, että olet ottanut jo ensimmäisen askeleen kohti muutosta. Sillä mikään ei muutu, ennen kuin tulemme tietoiseksi siitä mikä ei toimi tällä hetkellä.